Mä sain tuossa toukokuun puolessa välissä kuulla, että mut on hyväksytty Luulajan Yliopistoon vaihto-oppilaaksi. Siihen saakka hakupapereiden lähettämisestä lähtien olin ajatellut, että kunhan päätös tulee, ehdin vielä päätöstäni harkita. No voin kertoa, ettei juuri tarvinnut miettiä, koska heti kun viestin postiluukustani löysin, tunne oli aivan sanoinkuvaamaton! Itketti ja nauratti yhtäaikaa ja oli aivan käsittämättömän upea fiilis: mun elämässä tapahtuu jotain merkittävää ja ratkaisevaa. Niiiin siistiä. Mä oon koko elämäni haaveillut ulkomaille menosta, ja vaikka kyseessä on "vaan" Luulaja, mää oon aivan pähkinöinäni. Kyseessä on kuitenkin ympäristön ja maan vaihdos. Ja Luulaja on niiiin ihana! Niin hienoa päästä talveksi sinne <3
On kyllä pakko sanoa sekin, ettei tämä energian säilyttäminen oo joka päivä helppoa. Täältä elosta löytyy paljon ihmisiä, jotka sen yrittää tappaa. On tosi sääli huomata, että kun puhuu joillekin jostain itselle tärkeästä asiasta ja omista maailmankatsomuksistaan, toiset saattaa dissata koko ajatuksen ensimmäisillä vastasanoillaan. Se on tosi tyrmistyttävää huomata. Mutta toisaalta sekin on niin hienoa, että löytyy näitä, jotka laittavat miettimään toisen kerran. Itteä on mukava haastaa, eikä koskaan pitäisikään ajatella, että olisi jotenkin valmis. Parasta on silti löytää ihmisiä, kenen kanssa näistä asioista voi jutella samalla ajatuksella ja samalla aaltopituudella <3
Mulle iski myös aivan kauhea vimma uudistaa mun asunto, ja tällanen siitä tuli:
Pari viikkoa sitten kävin Tampereella mutkan tarkistamassa siskon uuden poikaystävän ja tottakai viettämässä laatuaikaa tärkeän ja rakkaan kummitytön kanssa. Se neiti on aivan uskomaton tättähäärä ja siltä voisi oppia paljon, vaikka se on vasta viisi! Enivei, junamatkalla oli pakko miettiä asioita kun tietokone ei suostunut näyttämään yhtään mitään ja kännykän musiikistakin oli saatavilla vain murto-osa. Kirjottelin siinä sitten jotain vihkoonkin, ja tässäpä se:
"Evoluutiosta. Päässä pyörii teepussin päästä bongattu aforismi: "The wind does not break a bendy tree.". Ikkunasta näkyy metsiä, niittyjä, peltoja, metsäaukeita, lampi... Näin myös hirven. Mietin elämää ja eläimiä. Eläimillä ei ainakaan tietääkseni ole kielellisiä kommunikoinnin taitoja, ei facebookkeja eikä tsättejä. Metsissä yksinäisiä hirviä on paljon, mutta miten ne löytävät itselleen sopivan "kumppanin" ja jatkavat elämää? Jos miettii ihmistä, me etsimme potentiaalisia kumppaneita lähes pakon sanelemana kaikesta ympäriltä liikkuvasta. Kommunikointia ja yhdistymistä nopeuttavat kaikenmaailman facebookjamboreet "like" ja "poke" -nappuloineen. Jos tapaa kiinnostavan henkilön jota ei kuitenkaan tunne, ja huomaa, ettei tämä ole fb:ssä, seuraa lähes katastrofi, kun connectionia ei pääse rakentamaan ns. kepulikonstein. Seuraa hirveä nälkä ja jano saada huomiota, kun sitä periaatteessa on ympärillä mitenkä paljon vaan. Tämä juontaa nykyisin myös siihen, miksi eroja tapahtuu niin paljon. En muista kuka psykologi tästä vasta jossakin lehdessä kirjoitti, mutta ympärillä on yksinkertaisesti niin paljon ärsykkeitä, jotka vievät mukanaan. Kun elämä ei olekaan enää "siistiä ja aivan mahtavaa", tätä tunnetta etsitään jostain muualta. Kaikki ympärillä oleva vie huomion siltä kaikkein oleellisemmalta, eli itseltämme.Tiedostamatta etsimme ympäriltämme ratkaisuja niihin ongelmiin, jotka oikeasti tulisi ratkaista tässä ja nyt, olemalla läsnä ja tunnistamalla ne asiat, jotka aiheuttavat epätyytyväisyyttä.
Mulla on tällä hetkellä aivan ihana olo. Kuin kelluisi ilmapatjalla menemään kääriytyneenä paksuun turvalliseen peittoon.Turvallinen olo. Keho haluaa antaa paljon ulospäin ja tuntuu kuin koko kroppa säteilisi positiivisesti. On vaan hyvä olla kokoajan. Välillä kyllä harmittaakin. Musta tuntuu, että alan olla valmis rakastamaan. Ihanaa, kun ei tavallaan etsi mitään, ottaa vaan vastaan.
Yhtenä päivänä viime viikolla tein pitkästä aikaa doshatestin. Viimeksi olin selvästi pittapainotteinein, nyt pisteet meni melko tasan: pitta11, vata10, kapha9. Tarkottaakohan tämä sitä tasapainoa sitten? Wind does not break a bendy tree... Pitäisi pyrkiä pitämään tämä. Olla tosi läsnä kehossa. Sitten keho on läsnä ympäristössä...
..Mutta palataksemme niihin hirviin... (? :D) Ja no muihinkin luonnon otuksiin. Ne varmaan on oikeasti tosi balanssissa. Ravinto on luonnonvaraista, käsittelemätöntä, eivätkä mitkään muutkaan tuotetut ärsykkeet paljoa altista vaikutuksille. Siksi varmaan niiden vaistotkin toimivat oikein ja johtavat niitä kohti oikeita asioita. Miten hienoa se oiskaan? On tosi hankalaa tuo homma. Kun tietty jano se on vielä itselläkin. Stay pure... pitäis ajatella. Kaikki menee kuten pitääkin, jos vaan anta mennä.
Tässä viime aikoina on jotenkin ollut tosi helppoa kuunnella itteä. Jotenkin tosi helposti tietää, mitä missäkin tilanteessa pitää tehdä. Ja sitten vaan tekee sen! Meni syteen tai saveen, mutta kengät jalassa. Mä haluankin pysyä tässä karusellissa. Haluan imeä ihan kaiken, mitä mulle tapahtuu ja mitä niistä voi oppia. Haluan myös nähdä sen, mihin ne mut lopulta vie. Matka on alussa. Edessä on paras kesä ikinä ja luultavasti myös paras syksy, talvi ja kevätkin! Mutta joka päivä pitää muistaa olla tässä ja nyt!"
Niin.
Tästä facebook-hommasta tuli vielä mieleen, kun tapasin tuossa perjantaina sattumalta vanhan tutun, joka joitakin viikkoja sitten jätti facebook-elämän taakseen. Oli mukava jutella ns. puhtaalta pöydältä, kun aivan aidosti oikeasti ei tiennytkään tuoreimpia kuulumisia. Facebook pitää kierosti kyllä otteessaa n ja informoi, vaikkei oikeasti ihmisten kanssa tekemisissä olisikaan. Alan kyllä itsekin kallistua siihen, ettei fb:stä ole kuin haittaa ja mieluummin menisin sellaisella "stay pure" -meiningillä tässäkin asiassa. Mutta...vielä en ole valmis fb-lobotomiaan. Ehkä sen aika tulee, ehkä ei. Mutta kyllä kaikki vastaukset tulee aikanaan. Ongelmaan kuin ongelmaan :) Pitää vain pysyä tyynenä ja odottaa. Ja mennä tässä hetkessä <3
