Lasilintu. Mikä se on? Talvella väittelin erään ihmisen kanssa onnellisuudesta kolme tuntia. Hänen mielestään ihmisten onnellisuus on kuin lasilintu kirjahyllyssä. Eli onnellisuuden määrittelee tietyt kriteerit ja kun se lasilintu on saatu hyllylle, kaikki kimaltaa ja kaikki on hienosti niin kauan kuin joku tulee ja heiluttaa hyllyä niin, että lasilintu tulee ja tipahtaa - menee rikki. Joo. Ehkä.
Tietoisesti itse viime loppusyksynä karsin ympäriltäni ärsykkeitä, jotka lisäävät negatiivista ilmapiiriä ja ajattelumallia. Halusin löytää oman polkuni kulkea ja ajatella. Olo oli jatkuvasti levoton ja sille ololle piti jostakin löytää jotain tasapainottavaa. Se oli milloin mitäkin. Kunnes tajusin, ettei ongelma ole siinä, että minun pitäisi saada jotain. Tavaraa, hyväksyntää, kavereita... mitä vaan. Ongelma oli syvemmällä.
Liimasin postiluukun yläpuolelle "Ei ilmaisjakelua" -tarran. Vaihdoin television tuijottelun ulkoiluun ja harrastuksiin. Katsoin kyllä telkkariohjelmia, mutta netistä jälkilähetyksinä, jolloin blokkasin itseltäni mainokset ja määrittelin itse, mitä katson. En lukenut iltapäivälehtiä ja harvoin edes uutisia. Hiddailin "kavereiden" negatiivisia statuspäivityksiä ja vein itseäni määrätietoisesti kohti positiivista ajattelua. Suljin siis itseäni pois negatiivisilta vaikutteilta. Vaikutukset alkoivat tuntua ja näkyä nopeasti. Tuli rauha. Kiire loppui. Aamulla ensimmäisenä hymyilytti ja illalla viimeisenä peiton mutkassa rentoutuneena oli super onnellinen olo. Oli ihanaa painaa silmät kiinni, jotta aamulla saa taas ne aukaista. Työpäivän jälkeen väsyneenä, mutta tyynenä kävelin kaupassa hymyillen ja katselin kiireisiä, väsyneitä, hermostuneita ja harmaita kasvoja ja kuuntelin isien ja äitien tiuskimista lapsilleen. Mun lasilintu oli lentänyt hyllyynsä.
Mun keskustelukumppani väitti, ettei oikeaa onnellisuutta olekaan. On vain hetkellistä onnellisuutta. Hän kritisoi mun tapaani sulkea itseltäni negatiiviset ärsykkeet ympäriltäni ja sanoi, että mikä se semmoinen onnellisuus on, joka ei kestä negatiivisia tapahtumia. Vastasin hänelle, miksi minun pitäisi kantaa koko maailman taakka itselläni, kyllä se riittää, että olen itseni kanssa omassa elämässä niin onnellinen, että kestän omaan elämääni tulevat maanjäristykset. Kun jalat on maassa ja pää pilvissä, ei vois lopputulos paljon parempi olla.
Tuskin mä vieläkään olen maalissa. En tiedä voiko täydellistä tasapainoa saadakkaan. Melko huippua on kuitenkin se ymmärrys ihmisiä kohtaan, mikä tästä seuraa. Kun itse on rauhassa, on aikaa nähdä puut metsältä.
Juttelin myös vasta äitini kanssa. Häneltä oli kysytty, mitä hän elämältään haluaa. Yllätyksekseni äiti, tuo viisauden kulmahammas ei tiennyt. Äiti kysyi multa, no tiedätkö sinä sitten. Vastasin, että tiedän. Haluan oppia paljon ja jatkuvasti, haluan elää joka päivä niin, että mulla on onnellinen ja hyvä olo. Jalat maassa ja pää pilvissä. Life is too short to struggle. Elämä vie, jos antaa sen viedä. Itse voi vaikuttaa sen suuntaan!
